Tuntuuko sinustakin toisinaan, että tsemppaat päivästä toiseen, vaikka pohjimmiltaan sinusta tuntuu, että voimat on aivan loppu? Ehkä koet olevasi hukassa tai jumissa omassa elämässäsi, mutta et vain tiedä miten saisit muutettua asiat parempaan ja se aiheuttaa ahdistusta? Oletko väsynyt sekä fyysisesti että henkisesti ja sisäinen puheesi on kaukana kannustavasta? Olen itse ollut aivan vastaavassa tilanteessa ja löytänyt keinot, miten siitä pääsee eroon, joten annahan kun kerron sinulle, miten sinäkin voit vapautua ahdistuksesta!
Miten Sinäkin Voit Vapautua Ahdistuksesta
Ahdistus on niin yleistä nykypäivänä, että luulisi siihen jo löytyvän paljon keinoja, miten sen voi selättää. Ja onhan niitä. Kuitenkin, kun itse olin siinä tilanteessa, että energiat oli loppu, enkä jaksanut enää näytellä iloista ja itsevarmaa eikä valoa näkynyt tunnelin päässä, en tiennyt mistä saisin itselleni sopivaa apua.
Toki lääkärissä käyminen ja lääkkeiden syöminen oli vaihtoehto, mutta tunsin sydämessäni, ettei se ollut oikea polku minulle. Tunsin, että minun täytyi tehdä oma kasvun matkani ja kaikki se sisäinen työ, jotta voisin päästä ahdistuksesta pysyvästi, ettei se hallitsisi elämääni enää.
Tuo kasvun matka on ollut ajoittain hyvin raskas, mutta myös äärimmäisen opettavainen. Kasvuani on koeteltu monet kerrat ja sen takia uskallan väittää, että tiedän aika paljon siitä, miten ahdistuksesta ja murehtimisesta voi päästä eroon!
Toki sisäisen työn lisäksi pyrin myös tasapainottamaan hermostoani ja palautumistani. Eli varmistin, että nukuin riittävästi ja tein myös fyysisesti asioita, jotka auttoivat kehoani palaamaan tasapainoon.
En siis treenannut kovaa, mutta liikuin. Söin pääasiassa terveellistä, puhdasta eli luonnollista ravintoa ja minimoin sokerin ja muun kehoa kuormittavan ravinnon määrää. Opettelin kuuntelemaan, mitä kehoni kulloinkin kaipasi, enkä esimerkiksi sitoutunut syömään muutaman tunnin välein, vain koska niin on opetettu. Tunnustelin, mikä toimii minulle.
Vaikeampi osio oli henkinen ja tunnepuolen työskentely. Tiedätkö sen tunteen, kun toimit jossakin tilanteessa yhdellä tavalla, mutta haluaisit toimia toisin? Harjoittelin paaaaljon, kuka haluan olla ja näin ikään kuin loin itseni uudelleen. Muistutin itseäni jatkuvasti siitä, kuka haluan olla ja tein harjoitteita, joissa ohjelmoin itseäni reagoimaan eri tavalla. Ja näin elämästä tuli askel askeleelta kevyempää.
Tiedän, että kaikki tämä on mahdollista myös sinulle! Sinäkin voit vapautua ahdistuksesta, liiallisesta stressistä ja murehtimisesta.
Nämä seuraavat 4 askelta on oleellisen tärkeät, jos haluat vapautua ahdistuksen ja stressin kahleista sekä heittää hyvästit jatkuvalle murehtimiselle! Pistähän testiin, ne nimittäin toimii!
Katso Video: Miten Selvisin Ahdistuksesta
1 Tiedostaminen
Kaikki alkaa aina asioiden tiedostamisesta. Puhutaan mistä muutoksesta tahansa, on todella hankalaa tehdä pysyviä muutoksia, jos ei ole tietoinen sekä itsestään, että ympäristöstään.
Tarkoitan tällä sitä, että on tärkeää tiedostaa mitä sinussa tapahtuu, mitä ajattelet, miten tulkitset asioita, mitä ympäristössäsi tapahtui tai mitä sinä teit (tai jätit tekemättä), mikä vaikutti stressin kertymiseen ja ahdistuksen lisääntymiseen. Toisin sanoen, mikä triggeröi ahdistusta sinussa.
On hyvä ymmärtää, että ahdistus sinällään ei ole paha asia, mutta se, että annamme niin herkästi valtamme pois ahdistuksen iskiessä, estää meitä elämästä sellaista elämää, mitä haluaisimme elää. And that is NOT GOOD!
On siis erittäin tärkeää, että pysähdyt päivittäin tiedostamaan ja havainnoimaan, mitä sinussa tapahtuu, kun ahdistus ja stressi iskee päälle. Mikä helpottaa stressiä ja mikä puolestaan pahentaa sitä? Mikä saa ahdistuksen tunteita heräämään sinussa? Mikä taasen rauhoittaa mieltäsi ja kehoasi?
Pidä näistä kirjaa joidenkin päivien ajan ja tarkkaile sitten, mitä voisit tehdä toisin, jotta stressi ja ahdistus helpottaisi.
2 Hyväksyntä
Tiedostamisen jälkeen on tärkeä pystyä hyväksymään se, mikä on. Tiedän, että tämä voi olla vaikea paikka, etenkin jos käyt läpi raskaita asioita elämässäsi, mutta olethan avoin sille, mitä ehdotan.
Tarkoitan hyväksymisellä sitä, että pystyt hyväksymään sen, mitä tällä hetkellä on. Se ei kuitenkaan aina tarkoita, että pitäisit tuosta tilanteesta. Mutta taistelu sitä vastaan, mikä on, on turhaa.
Olet takuulla käyttänyt hyvän osan elämästäsi taistellessa sitä vastaan, mitä on ja mihin se on johtanut? Onko asiat joskus muuttuneet sillä, että taistelet niitä vastaan? Tai oletko joskus elänyt rauhassa, säilyttänyt oman mielenrauhasi JA taistellut todellisuutta vastaan? Tuskinpa vain!
Jos et kykene hyväksymään sitä, mitä tällä hetkellä elämässäsi tapahtuu, taistelet todellisuuden kanssa. Ja usko minua, sitä taistelua et voi voittaa. Ainoa mitä tuosta taistelusta seuraa, on vain lisää kärsimystä sinulle.
Siitähän kaikki kärsimys nimittäin kumpuaa, kyvyttömyydestämme hyväksyä asioita sellaisena, kuin ne ovat. Annamme niin herkästi asioille merkityksiä, kuten hyvä ja huono ja siitä alkaa kärsimyksemme.
Mieti tätä hetki. Jotakin tapahtuu, määrittelemme sen huonoksi eli olemme sitä mieltä, että tämän asian ei pitäisi olla näin ja siitä alkaa sisäinen taistelumme todellisuutta vastaan. Ja näin myös kärsimyksemme.
Mutta, jos voimmekin samassa tilanteessa ottaa hyväksyen vastaan sen, mikä on ja nähdä tuon näennäisesti ikävän tilanteen lävitse, ei kärsimyksemmekään ole niin suurta.
Haluan tarkentaa vielä, etten tarkoita hyväksymisellä sitä, ettetkö kävisi hetkellisesti läpi inhimillisiä tunteita, kuten surua. Haluan kuitenkin painottaa sanaa hetkellisesti. On täysin eri asia jäädä taistelemaan tapahtunutta vastaan, kuin tuntea kaikki sen herättämät tunteet ja sitten päästä tuohon hyväksynnän tilaan.
Sisäinen rauhamme nimittäin elää tuossa hyväksynnässä.
Mitä Hyväksyntä EI Ole
Huomaa, että en tarkoita hyväksymisellä sitä, että nostat kätesi ilmaan ja alistut asialle tai että sinun tarvisi millään lailla tykätä tuosta ikäväksi luokittelemastasi asiasta. Ei missään nimessä tarvi. Mutta nyt ideana on ahdistuksesta, stressistä ja murehtimisesta vapautuminen ja siihen et pysty, ellet kyken hyväksymään sitä mikä on.
No jos hyväksyminen ei kerran tarkoita asioille alistumista, niin mitä sitten?
Tarkoitan hyväksymisellä sitä, että kohtaat todellisuuden juuri sellaisena kuin se on ja näin säilytät rauhan sisälläsi. Tästä rauhasta käsin voit kysyä itseltäsi, mitä voit tälle asialle tehdä. Voit tehdä suunnitelman sen muuttamiseksi ja kysyä itseltäsi päivittäin, mitä voit tänään tehdä, jotta asia etenee haluamaasi suuntaan ja sitten otat nuo askelet.
Mutta, älä jää kiinni mihinkään lopputulemaan, eli älä yritä pakottaa elämää menemään haluamallasi tavalla. Se ei onnistu. Ymmärrä sen sijaan, että elämä ei tee virheitä. Jopa ne kaikkein kipeimmätkin asiat elämässämme tapahtuvat jostakin syystä, vaikkei sitä siunausta aina siinä hetkessä kykenisikään näkemään.
Joten, pyri hyväksymään se mitä on, älä taistele todellisuutta vastaan, äläkä takerru kiinni mihinkään lopputulemaan vaan luota siihen, että elämä ei tee virheitä.
Seuraavan kerran, kun tapahtuu jotain, jonka leimaat ”huonoksi”, kokeile vain olla läsnä ja huomata, mitä tuo tapahtuma sinussa herättää. Mitä havaitset itsessäsi, sisäisesti ja ulkoisesti? Hengitä syvään, muistuta itseäsi, että tilanne on tällä hetkellä tämä, mutta mikään ei kestä ikuisuutta.
Kysy sitten itseltäsi, onko jotain mitä voit tässä hetkessä tehdä asian eteen? Jos voit, tee se. Jos et, pysy läsnä tässä hetkessä äläkä anna tuon asian viedä rauhaasi.
3 Nykyhetkessä eläminen
Nyt ollaan päästy jo asioiden tiedostamisesta niiden hyväksymiseen ja nyt siirrytään kolmanteen askeleen, jonka uskon vievän pois valtavan määrän ahdistusta elämästäsi! Mahtavaa, eikö?
Ahdistus johtuu pitkälti siitä, että pelkäämme jotain mahdollista tulevaisuuden uhkakuvaa. Vai oletko joskus tuntenut ahdistavia tunteita ja ollut vahvasti läsnä tässä ja nyt? Tuskin.
Aivoillamme on hyvin alkukantainen taipumus kiinnittää huomiota mahdollisiin uhkiin ympäristössä, jotta pysyisimme turvassa. Tämä on ollut äärimmäisen tärkeä ominaisuus kauan, kauan sitten. Olihan tärkeää selviytymisen kannalta olla tietoinen ympäristössä piilevistä, jopa hengenvaarallisista uhista, kuten petoeläimistä.
Nykyään tilanne on hieman hankalampi, nimittäin aivomme ovat edelleen tuossa uhkia tarkkailevassa tilassa, vaikka tuolle ominaisuudelle ei samassa mittakaavassa ole enää tarvetta. Elämme jo pääosin hyvin turvallisessa maailmassa eikä hengenvaarallisia uhkia tarvitse jatkuvasti tarkkailla.
Ehkäpä ymmärrät siis, että on täysin luonnollista, että ajaudumme herkästi murehtimaan menneitä ja tulevia. Tiedostat todennäköisesti myös sen, että tuo tulevaisuuden murehtiminen aiheuttaa suuren määrän kärsimystä sinulle, eikö totta?
Luomme suuren määrän stressistämme ihan omilla ajatuksillamme sekä tulkinnoillamme, joten sen vuoksi niihin on syytä kiinnittää tarkasti huomiota.
Tämän takia nykyhetkessä eläminen ja siihen palaaminen aina, kun ajatukset harhailevat, on ehdoton edellytys, jotta voit päästä eroon murehtimisesta ja sen aiheuttamasta ahdistuksesta.
En sano, että se on helppoa etenkään nykypäivän ärsykkeitä tulvillaan olevassa ympäristössä, mutta tässäkin on mahdollista harjaantua. Mitä enemmän opettelet olemaan läsnä tässä ja nyt ja keskittymään tähän hetkeen, sen helpommaksi se käy ajan mittaan.
Miten Voit Harjoitella Läsnäoloa
Yksinkertaisimmillaan voit harjoitella läsnäoloa tuomalla huomiosi takaisin tähän hetkeen, aina kun huomaat sen karanneen. Voi olla hyvä kiinnittää huomiosi johonkin konkreettiseen, jottei ajatukset karkaa välittömästi uudelleen.
Hyviä keskittymisen kohteita voi olla vaikkapa oma keho ja sen tuntemukset, hengitys, asiat, joita näet tai muutoin aistit ympäristössäsi tai vaikkapa ajatusten ja tuntemusten kirjoittaminen päiväkirjaan.
Yksi tehokas keino harjoittaa läsnäoloa ja lievittää stressiä on meditaatio. Sitä olen itse käyttänyt onnistuneesti jo vuosikausia ja se on vaikuttanut elämääni suuresti.
Voit lukea meditaatiosta lisää täältä
Pääasia on, että otat jonkun konstin käyttöön, jonka avulla voit palata takaisin tähän hetkeen aina, kun huomaat karanneesi ajatuksissasi kaukaisuuteen. Etenkin, jos ajatuksesi luonnostaan karkaavat kielteisiin ajatuksiin.
Minkä keinon aiot ottaa käyttöön palauttaaksesi itsesi nykyhetkeen, kun huomaat karanneesi pois kaukaisuuteen?
4 Rajoittavien uskomusten muuttaminen
Ahdistusta aiheuttavat ajatuksemme juontavat juurensa syvään juurtuneista uskomuksistamme.
Uskomuksemme ohjaavat ajatteluamme, joka puolestaan ohjaa tunteitamme, jotka ohjaavat käyttäytymistämme, joka puolestaan luo tuloksemme, eli sen, mitä elämässämme koemme. Toki ajatusten aiheuttaessa tunteita, lisäävät nuo tunteet vastaavasti samankaltaisia ajatuksia ja kierre on valmis. Siis:
Uskomukset Ajattelu Tunteet Käyttäytyminen Tulokset
Jos siis syvällä sisimmässäsi uskot, että et riitä sellaisena kuin olet, alat automaattisesti ajatella ajatuksia, jotka vahvistavat tuota uskomusta. Nuo ajatukset johtavat puolestaan vastaaviin tunteisiin, jotka aiheuttavat lisää riittämättömyyttä vahvistavia ajatuksia ja vahvistavat kyseistä uskomustasi.
Tunteesi ohjaavat toimintaasi ja toimintasi johtaa tuloksiin ja vedät puoleesi lisää kyseistä uskomusta vahvistavia kokemuksia. Joten, mikäli tuloksesi eli se, miten elämäsi tällä hetkellä sujuu, ei miellytä sinua, on sinun muutettava myös käytökseen johtavia uskomuksia.
Olen nähnyt niin paljon sitä, että muutetaan kyllä fyysisesti toimintaa, mutta ei muuteta mitään tunteiden ja uskomusten tasolla. Tämä voi johtaa siihen, että pian palataan takaisin toimimattomiin tapoihin ja ollaan jälleen lähtötilanteessa.
Uskon siis, että on äärimmäisen tärkeää tehdä muutoksia myös sisäisesti, koska me toimimme suurimmaksi osaksi alitajuisesti. Joten jos voimme muuttaa tuon alitajuisen uskomuksen rajoittavasta kohottavaan, negatiivisesta positiiviseen, väistämättä sen seurauksena muuttuu myös ajatuksemme, tunteemme, käytöksemme ja näin myös elämämme.
Siinä mielessä sanonta ”muuta ajatuksesi ja muutat elämäsi” pitää täysin paikkansa. Vaikkakaan se ei ole aivan niin yksinkertaista, kuin sanonta voi antaa ymmärtää.
Pohdi nyt, mitä rajoittavia uskomuksia sinulla on. Niitä voi olla ensin haastava huomata, mutta mitä tietoisemmaksi tulet itsestäsi, sitä helpompi on löytää nuo rajoittavat uskomuksetkin.
Ota yksi uskomus kerrallaan käsittelyyn ja kysy itseltäsi:
- Voitko olla 100% varma, että tuo uskomus on totta?
- Miksi itseasiassa päinvastainen on totta?
- Mihin uskoisit mieluummin?
- Keksi itsellesi voimalause, affirmaatio, jonka tuot aina mieleesi, kun huomaat ajautuneesi rajoittavan uskomuksen pariin
- Mitä voit tehdä jo tänään, jotta alkaisit toimia tuon uuden uskomuksen mukaisesti?
Voin tehdä lähiaikoina erillisen postauksen siitä, miten noista uskomuksista voi päästä eroon, joten pysy kuulolla ja tilaa sillä välin täältä ilmainen työkirjan, jonka avulla pääset alkuun!
Jos haluat kuulla lisää, miten rajoittavat uskomukset voi muuttaa positiivisiksi, KERRO SE KOMMENTEISSA ja tiedän tehdä kattavamman jutun aiheesta!
Lopuksi
Nyt sinulla on käytössäsi neljä toimivaa askelta, jotka auttavat sinut pääsemään eroon murehtimisesta ja liiallisesta stressistä sekä ahdistuksesta. Nyt siis tiedät, miten sinäkin voit vapautua ahdistuksesta ja lisätä mielenrauhaa elämääsi!
Jos haluat perehtyä aiheeseen enemmän, suosittelen lämpimästi tutustumaan kirjaani, jossa autan sinua oman tarinani myötä vapautumaan ahdistuksesta ja löytämään rauhan sisältäsi! Tilaa kirja täältä!
Jaathan tämän postauksen, jos tunnet jonkun, jota tämän lukeminen voisi auttaa! Pistetään hyvä kiertämään!