Uusi vuosi ja uudenvuoden lupaukset. Onko sinulla tapana tehdä lupauksia vuoden alussa? Teitkö lupauksia tänä uutena vuotena? Usein tehdään suuria lupauksia, mutta ei syvennytä juuri lainkaan siihen, miten niistä lupauksista pystyisi pitämään kiinni. Tässä muutama vinkki, joiden avulla varmistat onnistumisesi tänä vuonna!
Uusi Vuosi Ja Lupaukset
Uskallankohan väittää, että kaikki (ainakin lähes kaikki) meistä on joskus tehnyt uutena vuotena jonkinmoisen lupauksen itselleen tulevaa vuotta ajatellen?
Vaihtuva vuosi tuo mukanaan jotenkin ihanan, osin juhlallisenkin hetken. Edellinen vuosi jätetään taakse ja katseet käännetään kohti tulevaa. Tuolloin moni on jotenkin innostunut muuttamaan jotain elämässään ja tekemään elämästään onnellisempaa ja jollain tavalla parempaa.
Sitten tulee lupaukset. Juhlallisesti luvataan itselle ja julistetaan asiaa somessa, että nyt lopetan herkkujen syömisen / aloitan kuntoilun / lopetan valittamisen tai juoruilemisen / lopetan tupakoinnin / aloitan uuden harrastuksen tai mitä tahansa se kenenkin kohdalla on.
Ensimmäiset päivät menee helposti, no problemo. Toisen viikon kohdalla alkaa jo hiukan kaduttaa ja se pieni ääni pään sisällä alkaa huudella, että ”ei se haittaa, jos tänään poikkeat uudesta tavasta! Jatkat sitten huomenna taas, tai maanantaina.. Anna mennä vaan, avaa se karkkipussi, haluat kuitenkin!”. Keskustelu tämän äänen kanssa jatkuu jonkin aikaa, kunnes annat periksi, ei vain jaksa enää sinnitellä. Kuulostaako tutulta?
Minä ainakin oon kokenut kyseisen tilanteen turhankin monta kertaa!
Miksi Muutos On Niin Vaikeaa?
Kaiketi jokainen, joka on tehnyt merkittäviä muutoksia elämässään on myös kokenut sen, kuinka haastavaa muutos voi olla. On täysin ymmärrettävää, että muutos vie oman aikansa ja vaatii kärsivällisyyttä sekä tahdonvoimaa. Asiaa voi kuitenkin helpottaa, jos ymmärtää minkä vuoksi muutos on toisinaan niin tuskastuttavan vaikeaa.
Me opimme jo pienenä tiettyjä käytösmalleja lähipiiriltämme. Tarkalleen ottaen noin seitsemään ikävuoteen saakka olemme kuin hypnoosissa ja imemme itseemme kaiken, mitä näemme ja koemme. Vasta myöhemmin meille alkaa kehittyä analyyttinen mieli ja emme enää otakaan vastaan kaikkea aivan noin vain.
Jos nyt mietit omaa lapsuuttasi, eli esimerkiksi vanhempiesi tai perheenjäsentesi toimintaa, löydätkö yhteyksiä omiin nykyisiin käytösmalleihisi? Mieti omia haasteitasi ja muutoksenkohteitasi ja mieti, miten ne näkyvät vaikkapa vanhempiesi elämässä?
Esimerkiksi, jos sinulla on haasteita terveellisten elämäntapojen suhteen, löydätkö vastaavia merkkejä vanhempiesi käytöksestä? Tai sellaisten henkilöiden käyttäytymisestä, joiden läheisyydessä olet viettänyt paljon aikaa pienenä?
Tämä yksistään avaa monien silmät, kun he huomaavat, että käytösmallit on täysin opittuja. Et uskokaan, kuinka monta kertaa olen aikuisiällä katsonut omaa rakasta äitiäni ja huomannut kopioineeni tiettyjä käytösmalleja häneltä. Nämä kokemukset ovat olleet sekä huvittavia että silmiä avaavia.
Varhaisen lapsuutemme kokemuksemme vaikuttavat siis merkittävästi elämäämme tänäpäivänä. Asian tiedostaminen on ensimmäinen askel todelliseen muutokseen.
Ota myös huomioon, että olemme elämämme aikana ehtineet toistaa näitä käytösmalleja vuodesta toiseen ja jopa vuosikymmenestä toiseen. Näin niistä on päässyt muodostumaan jopa täysin automaattisia tapoja, reaktioita tiettyihin ärsykkeisiin. Näin ollen ei ole mikään ihme, että muutoksen tekeminen on vaikeaa.
Tämä kierre voi olla todella vaikea katkaista. Mutta kuten sanoin, asian tiedostaminen on ensimmäinen askel pysyvään muutokseen.
Kun alat tiedostaa, että siihen on syy, miksi kaipaat herkkuja juuri tiettynä hetkenä tai tietyssä tilanteessa, on kierrettä helpompi alkaa katkaisemaan. Pysyvästi. Ja tätä ei tehdä puhtaalla tahdonvoimalla, joskin sitä vaaditaan myös. Mutta yksinomaan tahdonvoimaan ei kannata luottaa.
Näin Onnistut Muutoksessa
Miten sitten onnistua lupausten pitämisessä, kun taustalla on usein syväänjuurtuneet ohjelmat ja vuosikymmenten ajalta toistoja tavoista, joista nyt haluat päästä eroon?
Kuten jo mainitsin ylläolevien asioiden tiedostaminen on ensimmäinen askel pysyvään muutokseen. Listasin alle muutamia vinkkejä, joiden avulla teet muutoksesta helpompaa ja kenties myös pysyvämpää.
Mieti millaista haluat elämäsi olevan muutokseesi liittyen, ts. millainen on unelmatilanteesi
Mieti, miksi asia on sinulle tärkeä, minkä syiden vuoksi muutosta oikeasti haluat ja mitä sinä oikeasti haluat
Kuka olet tässä unelmatilanteessasi, millainen ihminen olet? Miltä sinusta tuntuu, kun elät tuota todellisuutta? Voisitko jo nyt alkaa tuntea niitä tunteita?
Pilko tavoitteesi palasiin: mitä kaikkea tavoitteen toteutuminen edellyttää sinulta, esim. millaisia muutoksia?
Mieti myös, mitä haasteita saatat kohdata matkan varrella, ja miten voisit varautua niihin parhaiten. Miten aiot pitää huolta siitä, että teet aikomasi asiat?
Tarkastele ja havainnoi, mitä negatiivisia uskomuksia ja käyttäytymismalleja sinulla on ja mistä tai keneltä olet ne voinut omaksua. Mieti sitten, mihin mieluummin uskoisit? Miten mieluummin käyttäytyisit? Ala sitten vahvistaa niitä uskomuksia, jotka vievät sinua elämässä eteenpäin.
Valitse, mistä aloitat. Valitse riittävän pieni ja helpolta tuntuva askel, joka vie sinua eteenpäin. Etene aina mieluummin hiukan liian helposti, kuin että yrittäisit ottaa liian suuria harppauksia kerralla. Juurruta tätä ensimmäistä askelta 30-66 päivää tai kunnes koet, että se on jo helppo ja lähes automaattinen rutiini arjessasi, ennenkuin lisäät seuraavan askelen matkaasi!
Kohti Pysyvää Muutosta
Toivottavasti sait näistä ohjeista apua muutoksen tiellesi ja tänä vuonna onnistut muutoksissasi hienosti!
Olisi hauskaa kuulla, mitä ajatuksia tämä teksti herätti sinussa, jätäthän siis kommenttisi alle!
Kuulisin myös mielelläni sinun vinkit onnistuneeseen muutokseen! Miten sinä oot onnistunut tekemään muutoksia elämäsi aikana ja mitä neuvoja antaisit muutoksen polulla oleville?
Toivon Sinun Tulevaan Vuoteen Kaikkea Parasta! Toivottavasti Kaikki Unelmasi Käyvät Toteen!
Psst! Varaa TÄÄLTÄ aika ilmaiseen konsultaatioon, jos haluat tietää, miten voisin auttaa sinua toteuttamaan unelmasi!